perjantai 25. maaliskuuta 2016

Pieniä onnistumisia ja katastrofikisat


Viime viikon lauantaina lähdin tunnille paremmalla asenteella, mikä näkyi myös ratsastuksessani. Yleensä yritän liikaa. Tällä kertaa keskityin rentoutumiseen, enkä ottanut mitään paineita. Tämä toimi ja Nemo alkoi tuntua paremmalta.

Tämä oli tallin harjoituskisoja edeltävä tunti, joten otin tällä kertaa raipan sijaan mukaan kannukset, jotka toimivatkin Nemolla mielestäni paremmin. Alkuverryttelyn jälkeen ratsastimme kisaratoja. Oma ratsastukseni oli hieman epätasaista. Välillä Nemo tuntui paremmalta kuin olin osannut odottaa, mutta esim. laukat nousivat liian myöhään ja muutenkin vähän väliä oli pientä hapuilua. Kokonaisuudessaan olin kuitenkin tyytyväinen.

Sunnuntaiaamuna oli sitten kisat. Verryttelyssä Nemo tuntui taas aika hyvältä, vaikka en uskaltanut lähteä kunnolla "yrittämään", kun kyseessä oli kuitenkin tällä kertaa ryhmäratsastusrata (muuta sopivaa luokkaa ei ollut). Muutenkin verryttelyaika jäi varsin lyhyeksi.

Mutta minun tuurillani jotain tapahtui taas valkoisten aitojen sisäpuolella...

Hieman ennen radan alkua Nemo säikähti jotain ja hypähti sivulle. Sain sen tietysti heti takaisin oikeille raiteilleen, mutta Nemo oli edelleen jännittynyt. Yritin rauhoitella sitä, mutta en kerta kaikkiaan ehtinyt saada sitä rennoksi. Ryhmäratsastuksessa on mentävä muiden perässä ja rata alkaa kun alkaa.

Sisään tultiin ravissa. Nemo oli hyvin jännittynyt ja se vastusteli pysähdyksessä. Koska olin jonon viimeinen ja ensimmäisen on lähdettävä ensiksi liikkeelle, jouduin seisomaan varsin kauan. Siitähän Nemo vasta hermostui. Yritin taas rauhoitella Nemoa, mutta se lähti peruuttamaan. Myötäsin ohjista ja pyysin pohkeella eteen. Muutaman epämääräisen hypähdyksen jälkeen Nemo loikkasi laukalle. Korjasin äkkiä raviin ja lähdin muiden perään. Nemo oli edelleen hermostunut. Kolmikaarisella kiemurauralla sain onneksi hevosen jonkinlaiseen pakettiin, vaikka se olikin jännittynyt. Viimeisellä kaarella paketti hajosi taas käsiin ja Nemo alkoi vastustella tuntumaa. Kokorataleikkaassa hevonen oli taas jännittynyt, vaikka mitään varsinaisia "virheitä" ei tullutkaan. Käyntisiirtyminen tuli vastustellen ja käynti oli kaksitahtista. Ennen ravisiirtymistä Nemo hermostui ja lähti laukkaamaan edellisen perään. Korjasin jälleen raviin ja sain hevosen hetkellisesti tuntumalle. Laukannostossa kaikki lävähti taas käsiin, kun Nemo oikein ampaisi liikkeelle. Laukka oli yhtä kaahottamista. Edellinen oli edessä, joten jouduin siirtämään Nemon raviin liian aikaisin. Ravasimme uraa pitkin ja vaihdoimme suunnan puolirataleikkaalla. Poni oli vaihteeksi jännittynyt. Menimme pääty-ympyrälle ja nostimme laukan. Tässä kohtaa Nemo ja erään toisen ratsastajan hevonen ottivat kunnon spurtit. En nähnyt, mitä tapahtui, sillä Nemo otti jonkinlaisen sivuloikan, mutta toisen hevosen ratsastaja putosi.

Jouduimme keskeyttämään vähäksi aikaa, mikä vain lisäsi Nemon kierroksia entisestään. Jatkoimme laukkaa ympyrällä. Tila meinasi taas loppua kesken, mutta jotenkin sain laukattua loppuun asti ihan edellisen hännässä kiinni. Ravasimme puoli kierrosta uraa pitkin, minkä jälkeen käänsimme lopputervehdykseen. Nemo spurttasi lopussa ja pysähdys tuli liian myöhään.

Siinä tilanteessa en tiennyt, olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, niin täydellisen epäonnistunut rata oli... Pessimistinä olisin varmaan valinnut itkemisen, mutta sillä hetkellä olin vain niin epätoivoinen, että sekin tuntui ihan ylivoimaiselta. Tuloksena oli siis sija 5/6 ja prosentit 61,6. En ole tasainen puolivälin ratsastaja. Joko voitan tai sitten olen viimeisillä sijoilla katastrofiradan ansiosta.

Iltapäivällä oli vielä junioritunti ja listassa luki minun kohdallani vaihteeksi Nemo. Meillä oli jälleen estetunti.

Tunti oli melkein kuin jatkoa kisaradalle. Enää Nemo ei ollut niin jännittynyt, mutta olin itse liikkeellä taas väärällä asenteella. Minulle tuli jotenkin tarve korjata kisaradan virheet mahdollisimman nopeasti ja siksi tunti oli vähän jännittynyttä hätäilyä.

Itse hyppääminen sujui kuitenkin hyvin. Sain tilaisuuden hengähtää ja rentoutua. Viimeiset minuutit sujuivatkin paremmin, kun ravasimme tunnin lopussa uraa pitkin.

Tämä viikko on alkanut hyvin. Maanantaina kävin pikkuisten tallilla iltatallissa ja sain myös ajaa Apollolla. Tiistaina hoidin ponit itsenäisesti. Harjailin kaikki läpi, minkä jälkeen olin ihan yltä päältä karvassa, kun poneilla on karvanlähtöaika. Myös keskiviikkona ja torstaina kävin auttelemassa iltatallissa, vaikka emme tehneetkään mitään erityistä.




Tänään olen ollut aamupäivän Primuksella pääsiäisloman omahevoskurssilla. Kuten arvata saattaa, leirihevosekseni tuli Nemo. Ratsastimme tänään yksi ja puoli tuntia. Välillä tuli parempia pätkiä, mutta välillä Nemo taas jännittyi ja sen askeleet muuttuivat pieniksi ja nopeiksi. Yritin muistaa vähän väliä myödätä. Välillä aloin jännittämään liikaa jalkojani ja siitä hevonenkin jännittyi.

Laukkasimme tänään koko maneesissa ympäri uraa. Siitähän Nemo innostui ja alkoi kaahata. Ponista löytyy kyllä vauhtia...

Lähden kohta pikkuisten tallille ja olisi tarkoitus mennä ajamaan Katjan kanssa. Huomenna taas jatkoa kurssille ja iltapäivällä kouluvalmennus!


tiistai 15. maaliskuuta 2016

Neljä parasta ponia

Ligero oli valmennushevoseni puolen vuoden ajan. Alun hankaluuksien jälkeen opin Ligerolta paljon uutta ja menestyimme tallin harjoituskisoissa. Ratsastin sillä tallin joulujuhlassa ja ensimmäistä kertaa ulkopuolisissa kisoissa, Ainossa.




Nyt oli kuitenkin vihdoin aika vaihtaa valmennushevosta. Olin hieman hämmästynyt, kun kuulin, että jatkaisin kouluvalmennuksessa Nemo-ponilla, jonka kanssa menin syksyllä muutaman viikon. Tuolloin Nemo vain kaahasi, enkä saanut siihen mitään kontrollia. Viime viikkoina olen mennyt sillä muutaman kerran ja pääsin jo hehkuttamaan kehitystä, joka meidän välillämme on tapahtunut.

Mutta annas olla, mitä taas tapahtui, kun pääsin sen selkään kouluvalmennuksessa... No, ehkä tässä ei voida puhua mistään suuremman luokan katastrofista, mutta tällä hetkellä tuntuu siltä, että miksi ihmeessä hevosen piti vaihtua... Näin hankalaa ei ollut missään vaiheessa Ligeron kanssa.

Ensimmäinen tunti oli varmaan hirvein tunti, jonka olen koskaan ratsastanut. Keskittyminen oli tipotiessään ja takkusin aivan kaikessa. Keskittymishankaluudet johtuivat luultavasti korvanapista, joka meillä oli ensimmäistä kertaa käytössä. Tuntui, että koko pää kumisi, kun ääni tuli ihan korvanjuuresta. Lisäksi en ehtinyt nukkua edellisenä yönä juuri yhtään ja olin siksi väsynyt.

Suurimmat ongelmat olivat laukkalävistäjillä. Nemo ei meinannut nostaa laukkaa ja vaihteli sitä. Välillä hevonen oli asettunut hiukan väärään suuntaan, mikä osaltaan selitti vaihdot, mutta osittain se on varmaankin opittu tapa. Nemo nimittäin aina korjaa myötälaukkaan itsestään. Lopussa sain onneksi pätkän parempaa ravia. Ei tämäkään tunti ollut siis mikään maailmanloppu, vaikka lähdinkin tunnilta silmät punaisina. En ollut näin tuskissani edes silloin kun lensin edellisellä tallilla maneesin portaisiin ja mursin käteni. Hyvät lähtökohdat siis uuden hevosen kanssa.


Seuraavana päivänä minulla oli taas junioritunnilla Nemo. Tällä kertaa hyppäsimme. Hypyt sujuivat minuksi ihan hyvin, vaikka kerrankin olisin tarvinnut Nemolle hieman lisää eteenpäinpyrkimystä laukkaan. En ole todellakaan mikään esteratsastaja...




Seuraavan viikon kouluvalmennus oli taas yhtä tuskailua. Tällä kertaa sain laukat nousemaan ja tunnin ihan kunnialla läpi, mutta Nemo oli koko tunnin hyvin jännittynyt. Osittain se kyttäsi mukaan ottamaani raippaa, mutta muutenkin en vain löytänyt rentoutta. Valmentajani käyttää tästä nimitystä "toimintajäykkyys", mikä kuvasikin olotilaani varsin hyvin. Alan liian helposti jännittämään hevosen selässä.



Sunnuntaina pääsin onneksi kahdeksi tunniksi hevosen selkään, sillä minulla oli junnutunnin lisäksi kisat aamulla. Tällä kertaa kävinkin hyppäämässä. Olen kammonnut ajatusta estekisoista, koska pelkään unohtavani radan, mutta tällä kertaa kyseessä oli C-merkin esterata, jonka voin opetella jo etukäteen. Radassa ei ollut muutenkaan kuin vain viisi estettä, joten se ei ollut mikään täysi mahdottomuus edes minun aivokapasiteetilleni.

Kouluratsastuksessa tehtävät tehdään säntillisesti pisteissä. Esteratsastuksessa tehtävät ovat hujan hajan ympäri kenttää.

Itse pystyn oppimaan kouluradan jo sillä, että luen sen kerran läpi. Sen jälkeen toki mielikuvaharjoittelen ja mietin, miten hevoseni reagoi missäkin tehtävässä. Pyrin ratkaisemaan mahdolliset radalla syntyvät ongelmat jo etukäteen. Esteradan kanssa minulta meinaa kuitenkin lähteä järki.

Kisaverryttely sujui hyvin. En hypännyt kovinkaan monta estettä. Sen sijaan ravailin ja fiilistelin, sillä sain Nemon vihdoinkin rennoksi ja pehmeäksi (kouluratsastaja estekisoissa). Itse rata ei mennyt niin hyvin kuin olisin toivonut. Nemo alkoi jostain kumman syystä yskimään ja itse pelkäsin koko ajan unohtavani radan. Hyvä yhdistelmä, kun ratsastin elämäni ensimmäistä esterataa. Tämähän johti siihen, että ratsastin aivan liian tiukat ja huolimattomat tiet. Tasapainoni horjui, kun Nemo yski ja veti päätään alas ja sen takia kantapääni nousivat välillä ylös (mikä on minulle äärimmäisen poikkeuksellista). Lisäksi olisin voinut myödätä enemmän oksereilla. Tuloshan oli siis se, että kolkuttelin luokkani viimeisiä sijoja.

Sain kuitenkin nyt C-merkin suoritettua. Lisäksi olin iloinen siitä, että sain verryttelyssä Nemon kulkemaan hyvin.


Hyppäsimme myös iltapäivällä. Alkuverryttelyssä Nemo oli taas jännittynyt, kuten tietysti ratsastajakin. Itse hyppääminen sujui kuitenkin hyvin, minkä takia sain yhtäkkiä aimoannoksen itseluottamusta. Minulla tuli yhtäkkiä aivan mahtava olo. "Nemo on paras. Kyllä me osaamme. Ratsastaminen on kivaa ja helppoa." Olin varma, että voisimme onnistua. Lähdimme taas ravaamaan uraa pitkin ja yhtäkkiä myös Nemo rentoutui ja näytti hyvää ravia.

Sellaista ratsastuksen kuuluisikin olla. Molemmille osapuolille mukavaa. Minun pitäisi vain hyväksyä, että en voi olla heti Nemon kanssa täydellinen. Kehittyminen vie aikaa. Eihän Ligeronkaan kanssa mennyt aluksi kovin loisteliaasti. Estetunneilla menee paremmin kuin koulutunneilla, koska en ota niin paljon paineita siitä, että minun täytyy olla hyvä. Rentoudu, Jenny!

Alussa on aina hankalaa. Onneksi saan hieman vastapainoa toisista pikkuponeista... Käyn nykyisin oikeastaan joka päivä jommalla kummalla tallilla, ellen sitten molemmilla. Tänäänkin ajoin Apollon ja oli kyllä aivan mahtava lenkki!













Elämäni parhaat ponit: Nemo, Apollo, Mix ja Midi.

lauantai 5. maaliskuuta 2016

Loman ratsastukset

Hiihtolomaan on kyllä mahtunut kaikenlaista. Nimittäin kaikenlaista talleilua, paljon muuta en olekaan ehtinyt tehdä.

Lauantaina oli normaaliin tapaan kouluvalmennus, jonka ratsastin Ligerolla. Ratsastus tuntui taas vaihteeksi todella hankalalta kaikin osin, vaikka videolta katsottuna ratsastukseni näyttikin paremmalta kuin ikinä. On kummallista, kuinka hankalalta kaikki tuntuu juuri silloin, kun on oppimassa jotain uutta.

Lauantaina oli vielä ratsastuksen jälkeen Talent-oheisliikunta, joten oli kyllä liikunnallisesti tehokas päivä.

Sunnuntaina oli sitten normaali junioritunti, jonka ratsastin jälleen kerran uudella tuttavuudella, Caranalla. Carana on luonnostaan aika matala ja pitkä, eikä se siksi kuulu suosikkeihini. Taas kerran ratsastus tuntui toivottomalta ja tällä kertaa se näytti videolta sitäkin kamalammalta. Carana ei oikein taipunut. Suurimmat hankaluudet olivat laukannostossa, jossa se pukitti oikein kunnolla. Kuulemma ulkopohjetta ei saisi viedä taakse, sillä tammat ovat herkkiä kyljistä. Siltikin Carana pukitti, vaikka pidinkin ulkopohkeen visusti paikallaan, lienee ainakin osittain opittu tapa. Laukka oli sitten aika vauhdikasta ja raviin siirtymisessä Carana tuli hieman vahvaksi. Tunsin itseni pieneksi kirpuksi sen selässä. Jotenkin laukkaaminen on aina niin hankalaa isoilla hevosilla.



Seuraavalla viikolla olin hiihtolomaleirillä. Joka päivä oli kaksi tuntia ratsastusta. En ala nyt kertomaan kovin tarkkaan leiristä, kun ratsastuksia on kertynyt nyt niin paljon eikä mistään tunnista ole kuvia tai videota, mutta muutaman pääpointin kirjoitan ylös, jotta muistan ne jatkossakin. Pääasiassa keskityin leirin aikana vain yhteen ja samaan asiaan: ulko-ohjaan. Heitän helposti ulko-ohjan pois ja jään vetämään sisäohjalla. Lisäksi alan jännittämään. Leirin viimeisellä tunnilla koinkin sitten onnistumisen elämyksiä Lillyn kanssa, kun vihdoin sain nämä asiat toimimaan paremmin. Ratsastin tuolloin ilman satulaa, joten pääsin lähemmäksi hevosta. Nyt pitäisi vain saada sama tuntuma satulan kanssa.

Esteratsastuksen puolella sujui yllättävän hyvin, vaikka olenkin kouluratsastaja. Emme hypänneet mitään isoa, mutta olen kuitenkin positiivisesti yllättynyt (niinhän se on, että pessimisti ei pety). Minun täytyy vain muistaa pitää pohje lähellä kylkeä myös kevyessä istunnassa.

Ratsastin leirillä Jardinerolla, Ligerolla (ei varmaan yllätä ketään), Nemolla, Eetulla, Faunalla, Lillyllä ja Forellalla. Forella oli minulle täysin uusi tuttavuus. Ratsastin sillä vain yhden estetunnin, joten en osaa sanoa siitä vielä mitään. Esteillä se oli varsin mukava, vaikka se tuntuikin älyttömän isolta.

Kehityksen huomasin eniten Lillyn kanssa, mutta myös Nemon kanssa on nyt edistytty ihan muutamassa viikossa.

Leirin viimeisenä päivänä minulla olikin peräti kolme ratsastusta, sillä lauantain valmennus oli siirretty kisojen takia perjantaille. Olin jo hieman väsynyt, sillä olin ollut tallilla jo aamusta asti ja ratsastanut kaksi tuntia. Muutenkin takana ollut viikko oli ollut rankka. Tunnilla tuli pieniä huolimattomuuksia, mutta toisaalta sain säilytettyä hyvän kokonaisuuden. Se olikin tärkeintä, sillä meillä oli seuraavana päivänä kisat. Treenasimme rata-asioita.

Tämä oli muuten ensimmäinen tunti, jolloin pääsin käyttämään kannuksia. Niiden kanssa ratsastaminen ei ollutkaan mitenkään ihmeellistä, vaikka olinkin luullut kannusten käyttöä jotenkin "vaikeaksi". Päätin ottaa kannukset myös kisoihin.

Tunnin jälkeen oli vielä pieni valmennuspalaveri, jossa kävimme läpi hevosten varusteita seuraavaa päivää varten. Kyseessä oli siis Ainossa järjestetyt 1-tason koulukilpailut, joissa ratsastin HeC-ohjelman E.B. Specialin.


Kisapäivä valkeni tietysti kauniina ja aurinkoisena (niin aurinkoisena, että minulla ja hevosella oli melkein jokaisessa ulkona otetussa kuvassa silmät kiinni). Menin tallille ihan hyvissä ajoin, mutta silti minulle tuli hieman kiire. Sain onneksi apua letityksessä. Ligeron harjan letittäminen ei olekaan kovin helppoa, sillä andaluusseilla on sen verran paksu harja.

Matka taittui varsin joutuisasti ja olimme paikalla jo hyvissä ajoin. Kiertelimme kisapaikalla ja katselimme muiden suorituksia. Kun suoritusaikamme lähestyi, kävimme ottamassa hevoset ulos autosta ja satuloimme ne. Muiden ryhmäläisteni hevoset vaikuttivat varsin rauhallisilta, mutta Ligero oli heti alusta asti hermostunut. Se tanssahteli koko matkan tikittävillä andalusialaisaskelilla, kun talutimme ne verryttelymaneesiin. 


Myös maneesissa Ligero oli jännittynyt, kun kävelimme puolipitkin ohjin. Ratsastin aluksi toisen hevosen perässä, jotta Ligero rauhoittuisi. Pian se olikin jo paljon rennompi.


Olin meidän Talent-porukkamme viimeinen lähtijä, joten sain verrytellä todella pitkään (suurimman osan ratsastin kyllä puolipitkin ohjin). Sain Ligeron ihan hyvin avuille. Varsinainen katastrofihan alkaa yleensä vasta kisaradan puolella. Tällä kertaa tuo katastrofi oli tuomaripääty, joka oli kasattu täyteen värikkäitä esteitä. Lähtömerkki tuli niin nopeasti, etten ehtinyt rauhoittaa Ligeroa.

Radalla Ligero oli äärimmäisen jännittynyt ja se pysähtyikin muutaman kerran jäädessään tuijottamaan kammopoäätyä. Oli työn ja tuskan takana saada se liikkeelle ja monet sanoivatkin minulle, että olin sinnikäs, kun ylipäätään ratsastin radan loppuun. Laukka meni hieman kaahottamiseksi. Ympyrät olivat kuulemma liian pieniä, mutta siinä vaiheessa pisteet eivät merkinneet hirveästi. Tulkosena oli 50,476 % ja loppuun asti ratsastaneista viimeinen sija (pari joutui keskeyttämään juuri siitä syystä, kun hevonen pelkäsi). Eihän tuohon voi olla kovin tyytyväinen, mutta ensi kerralla on ainakin mahdollisuus parantaa.

Onneksi pääsin heti seuraavana päivänä oli tallin kisat, joissa ratsastin C-merkin kouluohjelman. Verryttelyaika jäi aika lyhyeksi, sillä radan rakennus venyi, mutta sain Ligeron silti viritettyä ihan hyvin ja lähdin radalle hyvillä mielin.

Ravissa keskihalkaisijalle onnistui aika hyvin. Askeleen pidennyksessä askel olisi voinut venyä enemmän. Tulin diagonaalille ihan hyvin, mutta käyntisiirtymisessä Ligero tarjosi yllättäen pysähdyksen. Käyntisiirtyminen onnistui ihan hyvin diagonaalin lopussa, samon laukannosto. Toisen laukkaympyrän lopussa Ligero vaihtoi yllättäen ristilaukkaan. Korjasin sen nopeasti ravin kautta. Siirtyminen raviin ja täyskaarto onnistuivat ihan kohtalaisesti. Siirtyminen keskikäyntiin olisi voinut olla rauhallisempi, mutta laukannosto onnistui, samoin laukkaympyrät. Myös ravisiirtyminen ja täyskaarto olivat hyviä. Radan poikki ihan hyvin. Pysähdyksessä Ligero ei malttanut seistä ihan paikallaan ja siirtyminen raviin tuli käynnin kautta. Keskihalkaisijalle ja lopputervehdykseen tulin hyvin.

Radassa oli hyviä kohtia, mutta myös huolimattomuuksia ja epätasaisuuksia. Ligero tuntui hieman väsyneeltä edellisen päivän kisareissun jälkeen. Prosentit riittivät kuitenkin luokan voittoon. Tulos oli siis 1/5 ja 64,72 %. Sain taas yhden sinivalkoisen ruusukkeen kokoelmiini.

Sen päivän ratsastukset eivät loppuneet siihen, sillä minulla oli vielä sunnuntain viikkotunti, jonka ratsastin Jardinerolla. Käynnissä sain Hartsaan ihan hyvän tuntuman, paremman kuin ikinä, mutta ravi ja laukka eivät olleet niin onnistuneita. Ravissa oli muutamia hyviä pätkiä, mutta en ihan saanut sitä tarpeeksi energiseksi. Laukannostot onnistuivat hyvin, mutta Hartsa pudotti saman tien raville. Sitä se tekee oikeastaan kaikkien kanssa.






Olen saanut Primuksen rinnalle vakituisesti nyt myös toisen tallin, sillä aloin tosiaan hoitamaan Apolloa, Midiä ja Mixua. Hoitamisen lisäksi olen päässyt ajamaan Apollolla ja Mixulla. Vaikka en oikeastaan olekaan ennen ajanut, se tuntuu jo kahden kerran jälkeen ihan luontevalta.

Rakastan näitä poneja päivä päivältä enemmän!