torstai 28. heinäkuuta 2016

Normaali tallipäivä


Lähdin eilen kotoa tallille noin 20 yli yhdeksän. Tallille saavuin puoli kymmenen aikoihin, eli minulla on todella lyhyt matka. Annoimme poneille ruuat toisen tallilaisen kanssa. Siinä sitten istuimme tallissa ja jutustelimme samalla, kun ponit söivät heiniään. Toinen tallilainen vei vedet tarhoihin, joten minun ei tarvinnut tehdä mitään.

Kun ponit olivat syöneet, kaksi muuta tallilaista veivät orit ulos. Minä otin Midin puomille ja harjasin sen ajamista varten, koska sillä ei ollut muutakaan liikutusta tiedossa koko päivänä. Vaikka Midi on jo 30-vuotias, säännölliset käyntilenkit (joihin sisältyy myös pieniä ravipätkiä) tekevät sille ihan hyvää.



Päivän lämpötila oli eilen noin 25 astetta, joten ravasin tavallistakin vähemmän. Lyhyt käyntilenkki oli kuitenkin ihan kiva, eikä metsässä ollut niin kuuma, kun puut varjostivat.


Takaisin tultuani riisuin ponin valjaista ja pesin hiet pois. Sen jälkeen vein ponin tarhaan ja siivosin tallin. Olen varmaan vähän liian kiltti, kun lupasin hoitaa lakaisun ja muidenkin osuuden karsinoiden siivouksesta. Kuumassa tallissa ahkeroiminen oli aika tukahduttavaa.


Tarkoituksenani oli alun perin jäädä tallille koko päiväksi ja ottaa oreista laidunkuvia, mutta lähdin mukavuussyistä kotiin pesemään hiukset, koska onnistuin saamaan lantavettä päälleni (voi kyllä, näin voi käydä vain Jennylle). Kukkaruukku oli ripustettu tallin oven yläpuolelle ja minä kuljin tietysti ovesta juuri sillä hetkellä, kun toinen tallilainen kasteli kukkia. Ruukun pohjassa oli reikä, josta tuli vettä minun päälleni. Jäin puoliksi piloillani siesomaan pariksi sekunniksi vesisuhkun alle, sillä minulla oli niin kuuma ja tarvitsin vilvoitusta. No, sanotaanko, että kannattaisi miettiä tarkemmin, mitä tekee. Veden mukana tuli kivat aromit, jotka olivat hyvin todennäköisesti jonkin sortin kasvilannotteita, ainakin hajusta päätellen.

Lähdin tallilta ennen kahta. Kotona laiskistuin ja jäin suhkun jälkeen kotiin syömään ja lepäämään, ennen kuin suuntasin tallille uudelleen. Olin tallilla vasta neljän jälkeen.


Katja oli jo pitämässä Mixulla tuntia, joten kävin ottamassa Midistä parit kuvat (nämä, jotka ovat tämän postauksen kuvituksena). Sen jälkeen laittelin Apsun kuntoon seuraavaa tuntia varten, jolle se lähti Mixun kaveriksi. Autoin Katjaa tunnin pidossa kulkemalla Apsun vieressä ja neuvomalla sen ratsastajaa.


Tunnin jälkeen riisuimme ponit. Apsu oli vähän hikinen, joten huuhtelin sen vedellä ennen kuin päästin sen karsinaansa. Annoimme sitten poneille ruuat.


Kun ponit olivat syöneet, pesin vielä ämpärit. Pääsin lähtemään tallilta joskus kuuden jälkeen.


Tällä kertaa hieman tylsempi ja arkisempi postaus, sillä tällä viikolla ei ole enää tiedossa mitään kovin ihmeellistä. Onneksi Primus aukeaa ensi viikolla! Olisin voinut ottaa vähän enemmänkin kuvia tätä postausta varten, mutta aivotoimintani (tai toimintani ylipäätään) ei ole vilkkaimmillaan tällaisilla helteillä.

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Ponikuvia ja vuonismaasto


Pikkuisten kanssa emme ole tehneet mitään hirveän ihmeellistä viime aikoina, mitä nyt on tullut käytyä ajamassa. Otimme myös muutamia yhteiskuvia Midin ja Mixun kanssa ja ne valikoituivat luonnollisesti tämän postauksen kuvitukseksi. Kiitokset kuvista Katjalle!

Eilen ponit saivat vapaapäivän, kun lähdimme talliporukalla ratsastamaan toiselle tallille, Luomu- ja vuonohevostila Yli-Tokkoon. Vaikka matka kesti noin kaksi tuntia ja tukahduttavan kuumassa autossa istuminen ei ollut mitään herkkua, oli matka ehdottomasti sen arvoinen.

Tila oli nimensä veroinen: vuonohevosia pidettiin vapaina suurella laitumella, jolla ne saivat elää luonnollista elämää. Laumassa oli yksi ori sekä paljon tammoja, joilla oli lähes kaikilla tämän kevään varsa. Tilalla oli myös muita eläimiä, aaseja ja villasikoja, mutta niihin emme ehtineet tutustua tarkemmin.

Emme ottaneet hevosia ollenkaan talliin vaan veimme satulat autolla lähelle laidunta. No, siinähän kävi sitten niin, että kahdesta satulasta jäi puuttumaan vyö. Muilla oli ratsastustaukoa alla, joten minä ja pikkuisten omistaja menimme maaston ilman satulaa. Ratsastimme kuolaimettomilla suitsilla, joten mitään hirveitä varusteviritelmiä ei minun ratsulleni tullut. Ratsastin Tuikkivalla.

Vuonohevosen selkä oli kerrassaan ihana! En kadu yhtään, että ilmoittauduin vapaaehtoiseksi ilman satulaa -ratsastajaksi, vaikka kerran olinkin lähellä tipahtaa mutalätäkköön risujen lyödessä naamalle ja hevosen väistäessä vettä isolla sivuloikalla.

Tuikkiva oli todella kiltin oloinen, mutta se ei ollut ihan reippaimmasta päästä. Sain sen siirtymään käynnistä raviin vasta muutaman isohkon pohjemerkin jälkeen. Raippoja ei tietenkään ollut mukana. Ensimmäisellä laukkapätkällä koin elämäni nöyryytyksen, kun en saanut ollenkaan laukkaa nousemaan. Olen käynyt islanninhevosmaastoilla, joilla hevoset yleensä ryntäävät edellisen perään. Niinpä jäin varmaan liikaa varmistelemaan, kun minulla ei ollut satulaa ja oli tarkoitus laukata ylös suhteellisen jyrkkää ylämäkeä.

Toisella laukkapätkällä asennoiduin sitten vähän eri tavalla ja annoin heti kerralla päättäväiset ja selkeät avut. Sillä kertaa Tuikkiva sitten nosti laukan heti. Oli ihan hauskaa laukata pellolla ilman satulaa, vaikka Tuikkiva yrittikin välillä vetää päätä alas. Ihanan myönteinen tapaus.

Maastolenkki tuntui todella lyhyeltä! Vaikka se kesti tunnin, tuntui kuin olisimme olleet maastossa vain kymmenen minuuttia. Olisin voinut jatkaa vaikka kuinka kauan.



1.


2.


3.


4.


5.


6.



7.


8.


9.

Loppuun vielä vähän surullisempia uutisia: tallipuput Pinja ja Lonti menehtyivät hirveällä tavalla, kun irti päässyt koira sai häkin hajalle ja tappoi kaniraasut. Pinja ja Lonti kuuluivat tallille ja aamuisin oli aina niin kiva katsella, kun kanit puputtivat vihreää, jota kannoimme niille toisen tallilaisen kanssa. Nyt niiden on hyvä olla, mutta ikävä jää.




Mikä oli teidän suosikkikuvanne?

maanantai 25. heinäkuuta 2016

Huippuhetkiä

Viime viikon torstaina kävin isovanhempien kanssa Porvoossa ja samalla tuli käytyä yhden Primuksen opettajan omalla tallilla ratsastamassa. Sain yksityistunnin Roxilla, joka on hyvin osaava, vaativaa kilpaillut yksäri.


Roxi tuntui todella kivalta. Vasta nyt ymmärsin, miten erilaista on ratsastaa ratsastuskoulun ponilla verrattuna osaavaan yksityishevoseen. Eiväthän Primuksenkaan hevoset ole mitenkään huonoja, päinvastoin, mutta siltikään en ole koskaan ratsastanut näin upealla hevosella. Roxin liikkeet olivat jotain niin mahtavaa. Sen keskiravi tuntui todella isolta, vaikka kevensin samalla. Sain myös tunnin aikana hieman esimakua siitä, miltä hevosen kokoaminen tuntuu.

Harjoittelimme tunnin aikana mm. ympyrän pienentämistä ja suurentamista kaikissa askellajeissa, siirtymisiä (tällä kertaa sain hyvin hevosen myös laukasta suoraa käyntiin), kiemurauria, pohkeenväistöä käynnissä ja ravissa sekä keskiravia. Tunti oli todella hyvä ja ratsastukseni oli huomattavasti paremman näköistä kuin koskaan aiemmin. Roxilla olisi kiva treenata säännöllisesti, mutta se asuu niin kaukana, että se ei onnistu. Mutta enköhän minä vielä joskus löydä itseni tämän hevosen selästä! Tämä ratsastustunti oli kyllä paras nimipäivälahja, jonka olen koskaan saanut.

Loppukäynnit kävelimme läheisellä pellolla, jolla sain kokeilla myös hieman keskiravia. Roxi nimittäin tykkää näyttää parhaan ravinsa juuri tietyssä kohtaa, hyvin loivassa ylämäessä. Oli se vaan niin mahtava tunne!


Loppuun vielä surkea yritys saada tähän postaukseen videomateriaalia. Tarkoituksena oli tehdä kunnon videokooste, mutta en ole näköjään ihan niin kätevä näiden koneiden kanssa. Täytyy vielä hieman tutustua tuohon videonmuokkausohjelmaan.

En saanut videota näkymään isona blogissa, mutta se on Jennyn säätämisten takia niin ihanan huonolaatuinen, että suosittelen säästämään silmiä ja katsomaan sen pienenä. Täytyy vähän opiskella lisää tätä videoiden muokkausta, mutta onnistuneita ratsastuskuvia ei oikein löytynyt, ja lyhytkin videopätkä kertoo enemmän kuin pari hassua kuvaa.



Oletteko te viime aikoina päässeet ratsastamaan uusilla hevosilla?


torstai 21. heinäkuuta 2016

Mestaruuskisat ja muita hevoskuulumisia

2.7. oli Espoon ratsastuskoulujen koulumestaruuskilpailut Primuksella. En päässyt vielä tänä vuonna Ligeron kanssa juniorimestaruuteen, Helppo B:hen, mutta sain osallistua kaikille avoimeen ryhmäratsastusluokkaan. Ennakkoajatukseni oli se, että ryhmäratsastusluokka olisi varmaan suunnilleen saman tasoinen kuin Primuksen rataharjoituksissa yleensä, eli sijoittuminen oli tavoitteeni. Kisapäivänä tulin kuitenkin toisiin aatoksiin, kun näin ensimmäisen ryhmän verryttelemässä. Ryhmäratsastuksen osallistujat näyttivät erittäin kokeneilta, sillä suuri osa oli taitavia aikuisia, ja minulle tuli sellainen tunne, etten oikein kuulu joukkoon. Loppujen lopuksi ryhmäratsastus taisikin olla kaiken kaikkiaan vähintään yhtä kovatasoinen kuin juniorimestaruus.

Kun olin saanut Ligeron valmiiksi, lähdin verryttelemään. Verkka meni ihan hyvin, mutta en saanut kuitenkaan mitään huippufiilistä. Ligero on hyvin tasainen hevonen: aloittelijakin pärjää sen kanssa ja saa sen kulkemaan kohtalaisesti, mutta kokeneen ratsastajan on hankala saada Ligeroa kulkemaan huippuhyvin. Ligero on kuitenkin siitä mukava kisakaveri, että radan puolella tulee harvemmin mitään suurempia yllätyksiä. Jos ei siis oteta lukuun meidän surkeaa esitystämme Ainossa, kun Ligero pelkäsi kuollakseen tuomaripäätyä. Muutaman kerran Ligero on myös vähän hyytynyt tai yrittänyt pysähtyä kakkaamaan kesken radan, mutta suurimmaksi osaksi menomme on ollut tasaista.

Itse rata meni juuri niin kuin olin ajatellutkin. Ainut yllätys oli ehkä se, että Ligero vähän innostui laukassa. Olisin voinut ottaa muutaman puolipidätteen lisää, mutta pelkäsin, että Ligero rikkoo kokonaan raviin. Jossain kohtaa painoni valui laukassa vähän liikaa ulos, mutta muuten oma istuntani näytti videolta katsottuna ihan siedettävältä.

Yleensä olen saanut ryhmäratsastuksesta 68 prosenttia. Se on ollut vakiotulos. Joskus olen saanut vähän vähemmän, mutta en koskaan enempää.

Ennen omien prosenttieni kuulemista muiden tuloksia kuunneltuani päättelin kuitenkin, että tuota 68:saa prosenttia olisi turha edes toivoa, sillä yllättävän monen prosentit alkoivat vitosella. Parhaiden prosentit pyörivät sillä hetkellä seitsemässäkymmenessä, jonne en ole koskaan yltänyt. Valmistelin jo etukäteen itseäni siihen pettymykseen, kun minäkin saisin vitosella alkavat prosentit. Päätin olla välittämättä pisteistä ja keskityin ehkäpä viimeiseen hetkeen Ligeron kanssa, kun hoidin sitä pois sen karsinassa. Syksyllä valmennushevoset saattavat nimittäin vaihtua.

Yhtäkkiä eräs kaverini tuli luokseni Ligeron karsinan luo ja kertoi, että olin luokan johdossa omilla ennätysprosenteillani 72,33! Suoritus ei tuntunut minusta mitenkään kummoiselta ja olen tässä salaa murehtinut sitä, kuinka huonosti kesän ratsastukset ovat menneet. Ennen mestaruuskisoja olin vakavasti sitä mieltä, että olen mennyt kesän aikana ratsastuksessa vain huonompaan suuntaan. Mutta ehkäpä tuo neljän prosentin parannus kertoo jotain muuta...

Vaikka en saakaan Ligeroa kulkemaan mitenkään erityisen hienosti, nykyisen valmentajan kanssa olen oppinut ratsastamaan tiet huolellisesti. Ja vaikka istunnassani on vielä paljon kehitettävää, se on kuitenkin tällä hetkellä perussiisti. Olen mennyt Ligerolla niin paljon, että yhteistyömme on myös ihan kivalla mallilla. Syksyllä jatketaan valmentautumista, mutta tällä hetkellä on kai ihan ok olla kerrankin tyytyväinen, kun olen kuitenkin oppinut vuoden aikana enemmän kuin koskaan ennen.

Lopulta tulin sijalle 4/24. Myös muut primuslaiset menestyivät hyvin ja minunkin koulutalentryhmästäni jokainen mestaruuskisoihin osallistunut sijoittui. Primus veikin kouluratsastuksen joukkuemestaruuskullan!


Mestaruuskisojen jälkeen Primus meni kiinni heinäkuuksi, kun hevoset lähtivät kesälaitumille. Olen käynyt nyt lähinnä uuden vuokraponini luona ja sen kanssa on mennyt erittäin hyvin. Siitä en kuitenkaan kerro enempää blogin puolella.

Pikkuisten luona on myös tullut oltua, joskaan ei ihan niin paljon kuin keväällä, kun olen nyt päässyt ratsastamaan enemmän muilla talleilla. Pikkuisilla käydessäni liikutan kuitenkin yleensä 1-3 ponia, jos ei satu olemaan sellainen päivä, jolloin kaikilla poneilla on tunti.

Myös ajamisesta on hyötyä ratsastusta ajatellen. Vaikka en istu hevosen selässä, se on silti jatkuvaa kommunikointia hevosen kanssa. Ajaessa näkee myös paremmin hevosen suoruuden, joka oli kouluvalmennuksessa minun kohdallani yksi kevään teemoista. Tähän mennessä liikutuskertoja (ratsastus tai ajo) on kertynyt vaivaiset 70 tämän kesäloman aikana. Vielä ehtii, vaikka en taida päästä ihan sataan asti.

Ja ovathan nämä pikkukaverit muutenkin parasta, mitä minulle on koskaan tapahtunut. Ihan mielelläni lappaan myös lantaa niiden hyvinvoinnin eteen.



Viime viikolla kävin isovanhempieni luona ja samalla tuli käytyä myös Lempäälässä ratsastamassa, Ratsuniitty-nimisellä tallilla. Menin siellä koulutunnin Carmenilla. Talli vaikutti kivalta ja opetus oli hyvää. Carmenkin oli todella mukavan oloinen, vaikka se ei ehkä ollut ihan minun tyyppiseni. Carmen on nimittäin enemmän esteponi ja se tuntui laidunloman jälkeen vähän jäykältä. Siinä oli sitten vähän työstämistä... Lopputunnista saimme ravissa kivoja pätkiä, mutta kokonaisuus oli vähän epätasainen. No, aina ei voi mennä ihan putkeen. Sain opettajalta kuitenkin todella hyviä istuntaan ja omaan vinouteeni liittyviä vinkkejä ja aina on kiva kokeilla uutta hevosta.


Tämä kesä on ollut todella kiva. Olen nyt tähän mennessä kertonut jo kahdesta kohokohdasta: Fenixin leiristä ja mestaruuskisoista. Mutta kuten sananlasku kuuluu, ei kahta ilman kolmatta. Tänään tuli nimittäin koettua jotain todella erityistä. Ehkä ei nyt mitään räjäyttävää, mutta olen ainakin itse ihan fiiliksissä, ja lasken tämän ehdottomasti kesän kohokohtiin. Mutta jotta tästä postauksesta ei tulisi liian pitkä, taidan kirjoittaa siitä sitten ensi postauksessa. Tiedossa on myös muutamia Midin ja Mixun kanssa otettuja yhteiskuvia, (sillä varauksella tietenkin, että niistä tuli onnistuneita, kun kuvat ovat tällä hetkellä Katjan koneella). Lisäksi olen suunnitellut yhtä hieman "luovempaa" postausta kommenteissa esitettyjen toiveiden perusteella.

Millaisia postauksia te toivoisitte?

perjantai 15. heinäkuuta 2016

Ratsastuskeskus Fenixin leiri

Toissa viikolla oli yksi kesän kohokohdista: Fenixin leiri. Tällä välin on tapahtunut paljon muutakin, mm. mestaruuskisat, mutta kerron niistä toisessa postauksessa.


Maanantai

Leiri alkoi kymmeneltä, mutta saavuin Fenixille jo hyvissä ajoin. Ajomatka kesti melkein kaksi tuntia, mutta minusta se oli vain hauskaa, koska Raaseporin ja lähikaupunkien maisemat olivat kauniita ja hyvin erilaisia kuin kotona Helsingissä. Ratsastuskeskus Fenix sijaitsi erityisen kauniilla paikalla ja maalaismaisema oli kuin luotu ratsastusleiriä varten!


Ensimmäisenä minua oli vastassa Fenixin ihana tallikoira Lexi, jota silittelin ja valokuvasin hyvän tovin. Lexin paijailun jälkeen tutustuin huonekaveriini, vein tavarat huoneeseemme ja petasin sängyn. Sen jälkeen tutustuimme huonekaverin kanssa paikkoihin ja kävimme katsomassa hevosia tallissa. Hevoset ja ponit olivat toinen toistaan ihanamman näköisiä!







Muut leiriläiset saapuivat paikalle toinen toisensa jälkeen. Kun kaikki olivat tulleet, kokoonnuimme leiritaloon, jossa tutustuimme toisiimme ja jaoimme hoitohevoset. Minä sain Toppenin, joka on iso mutta kiltti, esteisiin erikoistunut ruuna. Aloitimme tutustumalla hoitohevosiin ja harjasimme ne huolellisesti. Toppenin kanssa työmaata oli ainakin riittävästi, sillä sen säkä on siinä 180:n senttimetrin paikkeilla, puhumattakaan hevosen pituudesta tai karvan kokonaispinta-alasta.




Hevosten hoidon jälkeen kävimme syömässä herkullista makaroonilaatikkoa ennen ensimmäistä ratsastustuntia. Sain tunnille Hanin, joka oli erittäin kiva connemaranponi. Se oli sopivan reipas, mutta ei kuitenkaan liian menevä. Alussa minulla oli vaikeuksia löytää oikea tuntuma ja jäin käden kanssa liian kovaksi. Siirtyessämme käynnistä raviin yhteistyö alkoi kuitenkin pelittää ja ajoittain saimme Hanin kanssa oikein kivoja pätkiä. Laukassa Hani oli aika erilainen, kuin ne hevoset, joihin olen tottunut, joten laukka ei ollut ihan kaikkein kauneinta katsottavaa, mutta ainakin saan kokemusta erilaisista hevosista. Ehkä vielä joskus opin ratsastamaan.

Toisen tunnin menin Kikillä. Se oli aivan ihana poni, jolla oli oma moottori. Erityisen kivaksi sain senkin juuri ravissa, sillä ravi on vaan sellainen askellaji, jota osaan ratsastaa kaikkein parhaiten. Inhokkiaskellajini, jossa en osaa ratsastaa hevosta yhtään, on laukka. Kikin kanssa laukka muistutti enemmän villihevosen kiitoa kuin korrektin kouluratsun laukkaa. Laukan jälkeen myös ravi muuttui aika kiireiseksi, mutta oikeastaan vain nautin saadessani pitkästä aikaa ratsastaa energisellä ponilla.

Ratsastuksen jälkeen veimme hoitohevosemme laitumelle ja siivosimme niiden karsinat. Iltapalan jälkeen kävimme nukkumaan.



Tiistai

Tiistaina heräsin todella aikaisin. Luin hiljaa sängyssäni hevoskirjaa ja katselin ulos, sarastavaa aamua. Aamu oli maalla niin kaunis: kirkas ja kullanhohtoinen. Tarhassa käyskentelevät hevoset, ulkona lentelevät pääskyt ja pihalla juokseva tallikoira toivat muuten niin rauhalliseen maisemaan elämää.


Aamupalan jälkeen haimme hoitohevoset laitumelta. Harjasimme ne, minkä jälkeen oli ensimmäisen ratsastustunnin vuoro. Ratsastin tällä kertaa Tipsulla.


Tipsu oli ihan kiva, mutta se tuntui vähän hitaalta. Olin kuullut huonekaveriltani, että Tipsu olisi kaahaaja, joten jätin raipan pois. Raipan avulla olisin voinut saada takajalkoja hieman aktiivisemmiksi, mutta tehty mikä tehty.

Vaihteeksi käynti ja ravi onnistuivat taas paremmin, mutta laukassa oli vähän reilusti ongelmia, sillä Tipsu tiputti välillä laukan raviin. Jos oppisin ratsastamaan laukkaa paremmin, ilman hätäilemistä, saisin hevosetkin paljon paremmiksi. Ongelma ei todellakaan ole hevosissa, vaan kuskin pään sisällä.

Toisen tunnin menin Veralla, joka oli varmaan upein koskaan näkemäni hevonen: liehuvaharjainen ja tupsujalkainen friisiläinen. Vera on vielä aika nuori eikä kovin osaava (tasoltaan noin HeC), mutta Vera hurmaa taitojensa sijaan persoonallisuudellaan. Vera on siitä poikkeuksellinen friisiläinen, että se todella tykkää hypätä. Tällä kertaa menimme kuitenkin koulua, joka on Veralle vähän vaikeampaa.

Alussa yhteistyö Veran kanssa tuntui vähän hankalalta, sillä se tuntui niin isolta. Vaihteeksi laukassa oli taas vähän haasteita, sillä Veralla on todella hankalaa nostaa oikea laukka. Vasen nousee hyvin, mutta oikealle tulee aina väärä laukka. Opettaja neuvoi asettamaan nostohetkellä sisäänpäin, mutta vaikeaa oli silti.

Välikäyntien jälkeen alkoi kuitenkin sujua paremmin, sillä friisiläinen alkoi yllättäen näyttää parastaan. Harjoittelimme ympyrän pienentämistä ja suurentamista ja sain asetukset hyvin läpi. Vera alkoi vihdoin kuunnella apujani.

Ratsastuksen jälkeen oli leirikaste, jossa meitä kuljetettiin tallin lähistöllä silmät sidottuina. Meihin hierottiin hevosenruokaa ja päällemme kaadettiin vettä ja muuta erittäin epämääräistä. Leirikasteen jälkeen suihkutiloissa oli vähän ahdasta…

Käytyämme suihkussa menimme vielä hetkeksi leikkimään maneesiin. Päivän liikunta-annos tuli täyteen, kun ratsastuksen lisäksi leikimme hippaa ja pelasimme jalkapalloa. Tuli hiki!






Keskiviikko

Aamupalan jälkeen haimme hevoset laitumelta. Toppen oli jo valmiiksi sisällä, joten sain taluttaa laitumelta Sissin.

Aamutunnilla ratsastin taas Veralla. Teimme paljon puomitehtäviä. Tunti ei mennyt kovin hyvin, sillä Vera tuntui jäykemmältä kuin edellisenä päivänä. Yhdessä suhteessa Vera tuntui kuitenkin paremmalta: sain myös oikean laukan nousemaan.

Toisen tunnin ratsastin Armanilla. Päätin mennä tunnin ilman satulaa, vaikka en ollut ratsastanutkaan kyseisellä connemaranponilla aiemmin. Armanilla olikin ihan kivat liikkeet ja mukava selkä.

Selässä pysymisen sijaan ongelmia tuotti hyvän tuntuman löytäminen. Armani on niin herkkä suustaan, että se protestoi liian kovaa kättä. Ennen välikäyntejä meno oli varmaan aika kauhean näköistä, mutta lopputunnista sain Armania todella paljon paremmaksi, kun sain vihdoin otetta ratsastukseen. Saimme mennä lopputunnin itsenäisesti, joten pääsin tekemään lopussa paljon taivutuksia ja siirtymisiä, joiden avulla sain Armanin todella paljon paremmaksi.

Ratsastuksen jälkeen oli minun mielestäni koko leirin paras ruokailu: suussa sulavan herkullisia lettuja, jotka Jennyn erikoiskäsittelyn jälkeen suorastaan tursusivat hilloa ja sokeria. Minulla oli niin kova nälkä ratsastuksen jälkeen, että ahmin yhteensä neljä isoa lettua.

Keskiviikkona meillä oli myös teoriatunti, jolla käsittelimme esteratsastuksen teoriaa. Siitä ei sen enempää, sillä tämä kouluratsastaja on unohtanut jo vähintään puolet niistä asioista, joita kävimme läpi…

Teoriatunnin jälkeen kävimme vielä syöttelemässä Musu-ponia ja teimme päivän kuntotreenit maneesissa.





Torstai

Aamupalan jälkeen haimme hevoset tuttuun tapaan laitumelta ja harjasimme ne, minkä jälkeen oli aamutunnin vuoro. Toivoin tunnille Veraa, koska tiesin, että hyppäisimme esteitä. Halusin nimittäin tietää, miten friisiläinen hyppäisi.

Vera oli esteillä juuri niin kiva kuin olin ajatellutkin. Ajoittain hypyt tulivat hieman läheltä, mutta enhän minä ole mikään esteratsastaja. Vera alkoi jo vähän hoksata, että esteelle kannattaa tulla myötälaukassa. Se jätti kuitenkin välillä takajaloilla vaihtamatta, minkä seurauksena tuli ristilaukka. Omaa hyppyvuoroa odotellessa Vera oli vähän kärsimätön eikä se olisi jaksanut seistä paikallaan. Sain tuntea, kuinka paljon energiaa friisistä löytyi.

Toisen tunnin menin Kikillä. Tällä kertaa meillä oli ihan koulutunti. Sain Kikin ihan kivaksi ravissa ja osittain käynnissäkin, mutta laukka oli suurimmaksi osaksi hirveää katseltavaa. Yhden hyvän laukkakierroksen sain ympyrällä, kun Kiki alkoi kuunnella apujani. Se tapahtui niin yllättäen, että hämmennyin itse ja unohdin ratsastaa. Seurauksena minun lamaantumisestani Kiki nosti taas pään ylös ja jatkoi kiitolaukkaansa. Pitäisi vaan opetella ratsastamaan…

Ruuan jälkeen puhdistimme hoitohevosten varusteita. Minä ja huonekaverini saimme puhdistusoperaation ensimmäisinä valmiiksi, joten veimme Musun iltalenkille sillä aikaa, kun muut ahkeroivat. Kun kaikki olivat valmiita, pelasimme vielä hetken jalkapalloa maneesissa.



Otimme Musun kanssa parit yhteiskuvat.


Lopussa Musu vähän kyllästyi kuvauksiimme...




Iltapalan jälkeen luin sängyssäni kirjaa. Juuri kun olin aikeissa mennä nukkumaan, oveemme koputettiin. Leiriavustajat tulivat herättämään meitä yömaastoa varten! Sain kuulla, että ratsastaisin maastossa Kikillä.

Vaihdoimme nopeasti ratsastuskamat takaisin päällemme ja hiivimme tallille. Kaikkialla oli jo hämärää. Talliinkaan ei laitettu valoja, joten jouduimme laittamaan hevoset kuntoon pimeässä. En kyllä nähnyt yhtään, menivätkö suojat oikein päin jalkaan tai sainko harjattua hevosen joka paikasta puhtaaksi, mutta toivoin parasta.

Talutimme hevoset maneesiin ja nousimme siellä selkään. Kun kaikki olivat valmiita, suuntasimme suoraan öiseen ulkoilmaan. Kiki oli odottamattomasta yöllisestä maastoreissusta vähintään yhtä innoissaan kuin minä ja se olikin vähän tympääntynyt siitä, että sen oli mentävä rauhassa edellisen takana. Menimme maastossa enimmäkseen käyntiä, mutta mukaan mahtui myös pari ravi- ja laukkapätkää. Yömaasto oli kyllä aivan uusi elämys!

Talliin palattuamme otimme vain varusteet pois ja talutimme hevoset laitumelle. Hiivimme sitten takaisin leiritalolle ja kävimme nukkumaan. Kyllä uni maistuikin yöratsastuksen jälkeen!



Perjantai

Perjantai oli mielestäni koko leirin paras päivä. Ei sen takia, että jouduimme lähtemään kotiin, vaan siksi, että perjantaina oli koko leirin kivoin ohjelma.

Päivä alkoi tutulla tavalla: haimme hoitohevoset laitumelta. Normaalista poiketen emme kuitenkaan heti harjanneet hoitohevosiamme, vaan suuntasimme maneesiin opettelemaan jalan leirikisojen kouluohjelmaa. Ohjelman oppimisessa ei kestänyt kovin kauaa ja lähinnä otinkin kouluradan juoksemisen alkuverryttelyn kannalta.

Ohjelman opettelun jälkeen menimme talliin hoitohevostemme luo ja puunasimme ne kauneuskilpailuja varten. Toppenissa oli niin paljon harjattavaa, että aika loppui hieman kesken, eli en ollut ihan hirveän tyytyväinen lopputulokseen. Talutimme hevoset maneesiin, jossa varsinainen arvostelu tapahtui.

Kun kaikki olivat yhdessä rivissä, katselin hivenen kateellisena ponien letitettyjä ja koristeltuja harjoja. Minä olin juuri ja juuri ehtinyt saada Toppenin joten kuten harjattua. Sillä sekunnilla olin varma, että tulisin häviämään. Olen kilpailuhenkinen ihminen, joten se ei kuulostanut kovin houkuttelevalta.

Onneksi leiriavustajat kertoivat, että Fenixin kauneuskilpailuihin kuuluu myös hevosen esittäminen, joka olikin varsin ratkaisevassa roolissa. Olin tästä tiedosta varsin iloinen, koska olin aiemminkin harjoitellut hevosen esittämistä ja siksi tiesin, että hevosen täytyy liikkua aktiivisesti eteenpäin. Voisin paikata puutteellisen ulkonäön, jos saisin Toppenin näyttämään parhaan käyntinsä.

Esiinnyimme tuomarille yksi kerrallaan ja lopuksi menimme vielä kenttää ympäri yhtä aikaa. Sain Toppenille ihan kivan käynnin, vaikka tuntuikin, että omien jalkojeni pituus ei riitä 180-senttisen, reippaasti kävelevän hevosen rinnalla.

Lopputulos olikin se, että tulin toiseksi! Sain palkinnoksi oikein hienon ruusukkeen ja suklaapatukan.

Veimme hevoset takaisin talliin ja kävimme syömässä ennen varsinaisten leirikisojen alkua. Sain tietää, että menisin leirikisat Veralla.

Kisoissa oli yhteensä kolme osiota, joista ensimmäinen oli kouluratsastus. Lähdin radalle viimeisenä, kuten toivoinkin, joten sain verrytellä pitkään. Aluksi Vera tuntui verryttelyssä vähän hankalalta ja jäykältä, mutta tehtyäni voltteja, pysähdyksiä ja siirtymisiä, Vera tuli itse asiassa todella kivaksi! Niinpä lähdin radalle huippufiiliksin.

Harmittavan usein hevonen tuntuu verryttelyssä todella kivalta, mutta radan puolella tapahtuu jokin katastrofi. Olinkin melkein hämmästynyt, kun pituushalkaisijalle kääntäessäni Vera tuntui suorastaan leijuvan allani. Se ei vastustellut, vaan teki kaiken sen, mitä pyysin. Koko radan ajan Vera tuntui erittäin hyvältä, mitä nyt laukkaohjelmassa se ei oikein jaksanut kantaa itseään. Vaikka sillä ei olekaan mitään väliä, kun kyseessä on kuitenkin noin C-tasoinen rata. Toiseen suuntaan nousi taas yllättäen väärä laukka, mikä on puolestaan isompi virhe, mutta johon Veralla on taipumusta. Täytyy kuitenkin muistaa, että kyseessä oli vain leirikisat, enkä ole hirveästi treenannut sillä.



Kouluosuuden jälkeen ratsastin maneesista kentälle, jossa oli esteosuus. Esteet olivat varsin pieniä, joten läpäisimme radan virheettömästi.

Heti esteosuuden jälkeen alkoi viimeinen osuus: tehtävärata. Tehtävät oli ripoteltu ympäriinsä: ensimmäinen oli kentällä, minkä jälkeen kävelimme tarhojen ohi, kohti laitumia. Rataan kuului kaikenlaista omenanheitosta pujotteluun. Läpäisimme tehtävät ihan hyvin, vaikka en jaksanut stressata siitä, saisinko omenan ämpäriin vai en. Nautin vain viimeisestä yhteisestä hetkestä Veran kanssa.


Leirikisojen jälkeen veimme hevoset talliin ja kokoonnuimme leirin päättäjäiskahveille. Meitä varten oli leivottu kaksi isoa ja herkullista kakkua. Niitä syödessämme meille jaettiin leirikisojen palkinnot ja me puolestamme kiitimme leirin järjestäjiä kivasta ohjelmasta, mukavista tunneista ja hyvästä ruuasta.

Viimeiseksi ennen kotiinlähtöä kävin vielä tallissa sanomassa hyvästit kaikille hevosille. Erityisesti mieleeni jäi kuitenkin Vera ja sydämeeni onkin jäänyt friisiläisen kokoinen aukko. En tiedä, tulenko enää koskaan näkemään minun hienoa, upeaa friisiläistammaani, mutta muistot eivät katoa.