perjantai 15. heinäkuuta 2016

Ratsastuskeskus Fenixin leiri

Toissa viikolla oli yksi kesän kohokohdista: Fenixin leiri. Tällä välin on tapahtunut paljon muutakin, mm. mestaruuskisat, mutta kerron niistä toisessa postauksessa.


Maanantai

Leiri alkoi kymmeneltä, mutta saavuin Fenixille jo hyvissä ajoin. Ajomatka kesti melkein kaksi tuntia, mutta minusta se oli vain hauskaa, koska Raaseporin ja lähikaupunkien maisemat olivat kauniita ja hyvin erilaisia kuin kotona Helsingissä. Ratsastuskeskus Fenix sijaitsi erityisen kauniilla paikalla ja maalaismaisema oli kuin luotu ratsastusleiriä varten!


Ensimmäisenä minua oli vastassa Fenixin ihana tallikoira Lexi, jota silittelin ja valokuvasin hyvän tovin. Lexin paijailun jälkeen tutustuin huonekaveriini, vein tavarat huoneeseemme ja petasin sängyn. Sen jälkeen tutustuimme huonekaverin kanssa paikkoihin ja kävimme katsomassa hevosia tallissa. Hevoset ja ponit olivat toinen toistaan ihanamman näköisiä!







Muut leiriläiset saapuivat paikalle toinen toisensa jälkeen. Kun kaikki olivat tulleet, kokoonnuimme leiritaloon, jossa tutustuimme toisiimme ja jaoimme hoitohevoset. Minä sain Toppenin, joka on iso mutta kiltti, esteisiin erikoistunut ruuna. Aloitimme tutustumalla hoitohevosiin ja harjasimme ne huolellisesti. Toppenin kanssa työmaata oli ainakin riittävästi, sillä sen säkä on siinä 180:n senttimetrin paikkeilla, puhumattakaan hevosen pituudesta tai karvan kokonaispinta-alasta.




Hevosten hoidon jälkeen kävimme syömässä herkullista makaroonilaatikkoa ennen ensimmäistä ratsastustuntia. Sain tunnille Hanin, joka oli erittäin kiva connemaranponi. Se oli sopivan reipas, mutta ei kuitenkaan liian menevä. Alussa minulla oli vaikeuksia löytää oikea tuntuma ja jäin käden kanssa liian kovaksi. Siirtyessämme käynnistä raviin yhteistyö alkoi kuitenkin pelittää ja ajoittain saimme Hanin kanssa oikein kivoja pätkiä. Laukassa Hani oli aika erilainen, kuin ne hevoset, joihin olen tottunut, joten laukka ei ollut ihan kaikkein kauneinta katsottavaa, mutta ainakin saan kokemusta erilaisista hevosista. Ehkä vielä joskus opin ratsastamaan.

Toisen tunnin menin Kikillä. Se oli aivan ihana poni, jolla oli oma moottori. Erityisen kivaksi sain senkin juuri ravissa, sillä ravi on vaan sellainen askellaji, jota osaan ratsastaa kaikkein parhaiten. Inhokkiaskellajini, jossa en osaa ratsastaa hevosta yhtään, on laukka. Kikin kanssa laukka muistutti enemmän villihevosen kiitoa kuin korrektin kouluratsun laukkaa. Laukan jälkeen myös ravi muuttui aika kiireiseksi, mutta oikeastaan vain nautin saadessani pitkästä aikaa ratsastaa energisellä ponilla.

Ratsastuksen jälkeen veimme hoitohevosemme laitumelle ja siivosimme niiden karsinat. Iltapalan jälkeen kävimme nukkumaan.



Tiistai

Tiistaina heräsin todella aikaisin. Luin hiljaa sängyssäni hevoskirjaa ja katselin ulos, sarastavaa aamua. Aamu oli maalla niin kaunis: kirkas ja kullanhohtoinen. Tarhassa käyskentelevät hevoset, ulkona lentelevät pääskyt ja pihalla juokseva tallikoira toivat muuten niin rauhalliseen maisemaan elämää.


Aamupalan jälkeen haimme hoitohevoset laitumelta. Harjasimme ne, minkä jälkeen oli ensimmäisen ratsastustunnin vuoro. Ratsastin tällä kertaa Tipsulla.


Tipsu oli ihan kiva, mutta se tuntui vähän hitaalta. Olin kuullut huonekaveriltani, että Tipsu olisi kaahaaja, joten jätin raipan pois. Raipan avulla olisin voinut saada takajalkoja hieman aktiivisemmiksi, mutta tehty mikä tehty.

Vaihteeksi käynti ja ravi onnistuivat taas paremmin, mutta laukassa oli vähän reilusti ongelmia, sillä Tipsu tiputti välillä laukan raviin. Jos oppisin ratsastamaan laukkaa paremmin, ilman hätäilemistä, saisin hevosetkin paljon paremmiksi. Ongelma ei todellakaan ole hevosissa, vaan kuskin pään sisällä.

Toisen tunnin menin Veralla, joka oli varmaan upein koskaan näkemäni hevonen: liehuvaharjainen ja tupsujalkainen friisiläinen. Vera on vielä aika nuori eikä kovin osaava (tasoltaan noin HeC), mutta Vera hurmaa taitojensa sijaan persoonallisuudellaan. Vera on siitä poikkeuksellinen friisiläinen, että se todella tykkää hypätä. Tällä kertaa menimme kuitenkin koulua, joka on Veralle vähän vaikeampaa.

Alussa yhteistyö Veran kanssa tuntui vähän hankalalta, sillä se tuntui niin isolta. Vaihteeksi laukassa oli taas vähän haasteita, sillä Veralla on todella hankalaa nostaa oikea laukka. Vasen nousee hyvin, mutta oikealle tulee aina väärä laukka. Opettaja neuvoi asettamaan nostohetkellä sisäänpäin, mutta vaikeaa oli silti.

Välikäyntien jälkeen alkoi kuitenkin sujua paremmin, sillä friisiläinen alkoi yllättäen näyttää parastaan. Harjoittelimme ympyrän pienentämistä ja suurentamista ja sain asetukset hyvin läpi. Vera alkoi vihdoin kuunnella apujani.

Ratsastuksen jälkeen oli leirikaste, jossa meitä kuljetettiin tallin lähistöllä silmät sidottuina. Meihin hierottiin hevosenruokaa ja päällemme kaadettiin vettä ja muuta erittäin epämääräistä. Leirikasteen jälkeen suihkutiloissa oli vähän ahdasta…

Käytyämme suihkussa menimme vielä hetkeksi leikkimään maneesiin. Päivän liikunta-annos tuli täyteen, kun ratsastuksen lisäksi leikimme hippaa ja pelasimme jalkapalloa. Tuli hiki!






Keskiviikko

Aamupalan jälkeen haimme hevoset laitumelta. Toppen oli jo valmiiksi sisällä, joten sain taluttaa laitumelta Sissin.

Aamutunnilla ratsastin taas Veralla. Teimme paljon puomitehtäviä. Tunti ei mennyt kovin hyvin, sillä Vera tuntui jäykemmältä kuin edellisenä päivänä. Yhdessä suhteessa Vera tuntui kuitenkin paremmalta: sain myös oikean laukan nousemaan.

Toisen tunnin ratsastin Armanilla. Päätin mennä tunnin ilman satulaa, vaikka en ollut ratsastanutkaan kyseisellä connemaranponilla aiemmin. Armanilla olikin ihan kivat liikkeet ja mukava selkä.

Selässä pysymisen sijaan ongelmia tuotti hyvän tuntuman löytäminen. Armani on niin herkkä suustaan, että se protestoi liian kovaa kättä. Ennen välikäyntejä meno oli varmaan aika kauhean näköistä, mutta lopputunnista sain Armania todella paljon paremmaksi, kun sain vihdoin otetta ratsastukseen. Saimme mennä lopputunnin itsenäisesti, joten pääsin tekemään lopussa paljon taivutuksia ja siirtymisiä, joiden avulla sain Armanin todella paljon paremmaksi.

Ratsastuksen jälkeen oli minun mielestäni koko leirin paras ruokailu: suussa sulavan herkullisia lettuja, jotka Jennyn erikoiskäsittelyn jälkeen suorastaan tursusivat hilloa ja sokeria. Minulla oli niin kova nälkä ratsastuksen jälkeen, että ahmin yhteensä neljä isoa lettua.

Keskiviikkona meillä oli myös teoriatunti, jolla käsittelimme esteratsastuksen teoriaa. Siitä ei sen enempää, sillä tämä kouluratsastaja on unohtanut jo vähintään puolet niistä asioista, joita kävimme läpi…

Teoriatunnin jälkeen kävimme vielä syöttelemässä Musu-ponia ja teimme päivän kuntotreenit maneesissa.





Torstai

Aamupalan jälkeen haimme hevoset tuttuun tapaan laitumelta ja harjasimme ne, minkä jälkeen oli aamutunnin vuoro. Toivoin tunnille Veraa, koska tiesin, että hyppäisimme esteitä. Halusin nimittäin tietää, miten friisiläinen hyppäisi.

Vera oli esteillä juuri niin kiva kuin olin ajatellutkin. Ajoittain hypyt tulivat hieman läheltä, mutta enhän minä ole mikään esteratsastaja. Vera alkoi jo vähän hoksata, että esteelle kannattaa tulla myötälaukassa. Se jätti kuitenkin välillä takajaloilla vaihtamatta, minkä seurauksena tuli ristilaukka. Omaa hyppyvuoroa odotellessa Vera oli vähän kärsimätön eikä se olisi jaksanut seistä paikallaan. Sain tuntea, kuinka paljon energiaa friisistä löytyi.

Toisen tunnin menin Kikillä. Tällä kertaa meillä oli ihan koulutunti. Sain Kikin ihan kivaksi ravissa ja osittain käynnissäkin, mutta laukka oli suurimmaksi osaksi hirveää katseltavaa. Yhden hyvän laukkakierroksen sain ympyrällä, kun Kiki alkoi kuunnella apujani. Se tapahtui niin yllättäen, että hämmennyin itse ja unohdin ratsastaa. Seurauksena minun lamaantumisestani Kiki nosti taas pään ylös ja jatkoi kiitolaukkaansa. Pitäisi vaan opetella ratsastamaan…

Ruuan jälkeen puhdistimme hoitohevosten varusteita. Minä ja huonekaverini saimme puhdistusoperaation ensimmäisinä valmiiksi, joten veimme Musun iltalenkille sillä aikaa, kun muut ahkeroivat. Kun kaikki olivat valmiita, pelasimme vielä hetken jalkapalloa maneesissa.



Otimme Musun kanssa parit yhteiskuvat.


Lopussa Musu vähän kyllästyi kuvauksiimme...




Iltapalan jälkeen luin sängyssäni kirjaa. Juuri kun olin aikeissa mennä nukkumaan, oveemme koputettiin. Leiriavustajat tulivat herättämään meitä yömaastoa varten! Sain kuulla, että ratsastaisin maastossa Kikillä.

Vaihdoimme nopeasti ratsastuskamat takaisin päällemme ja hiivimme tallille. Kaikkialla oli jo hämärää. Talliinkaan ei laitettu valoja, joten jouduimme laittamaan hevoset kuntoon pimeässä. En kyllä nähnyt yhtään, menivätkö suojat oikein päin jalkaan tai sainko harjattua hevosen joka paikasta puhtaaksi, mutta toivoin parasta.

Talutimme hevoset maneesiin ja nousimme siellä selkään. Kun kaikki olivat valmiita, suuntasimme suoraan öiseen ulkoilmaan. Kiki oli odottamattomasta yöllisestä maastoreissusta vähintään yhtä innoissaan kuin minä ja se olikin vähän tympääntynyt siitä, että sen oli mentävä rauhassa edellisen takana. Menimme maastossa enimmäkseen käyntiä, mutta mukaan mahtui myös pari ravi- ja laukkapätkää. Yömaasto oli kyllä aivan uusi elämys!

Talliin palattuamme otimme vain varusteet pois ja talutimme hevoset laitumelle. Hiivimme sitten takaisin leiritalolle ja kävimme nukkumaan. Kyllä uni maistuikin yöratsastuksen jälkeen!



Perjantai

Perjantai oli mielestäni koko leirin paras päivä. Ei sen takia, että jouduimme lähtemään kotiin, vaan siksi, että perjantaina oli koko leirin kivoin ohjelma.

Päivä alkoi tutulla tavalla: haimme hoitohevoset laitumelta. Normaalista poiketen emme kuitenkaan heti harjanneet hoitohevosiamme, vaan suuntasimme maneesiin opettelemaan jalan leirikisojen kouluohjelmaa. Ohjelman oppimisessa ei kestänyt kovin kauaa ja lähinnä otinkin kouluradan juoksemisen alkuverryttelyn kannalta.

Ohjelman opettelun jälkeen menimme talliin hoitohevostemme luo ja puunasimme ne kauneuskilpailuja varten. Toppenissa oli niin paljon harjattavaa, että aika loppui hieman kesken, eli en ollut ihan hirveän tyytyväinen lopputulokseen. Talutimme hevoset maneesiin, jossa varsinainen arvostelu tapahtui.

Kun kaikki olivat yhdessä rivissä, katselin hivenen kateellisena ponien letitettyjä ja koristeltuja harjoja. Minä olin juuri ja juuri ehtinyt saada Toppenin joten kuten harjattua. Sillä sekunnilla olin varma, että tulisin häviämään. Olen kilpailuhenkinen ihminen, joten se ei kuulostanut kovin houkuttelevalta.

Onneksi leiriavustajat kertoivat, että Fenixin kauneuskilpailuihin kuuluu myös hevosen esittäminen, joka olikin varsin ratkaisevassa roolissa. Olin tästä tiedosta varsin iloinen, koska olin aiemminkin harjoitellut hevosen esittämistä ja siksi tiesin, että hevosen täytyy liikkua aktiivisesti eteenpäin. Voisin paikata puutteellisen ulkonäön, jos saisin Toppenin näyttämään parhaan käyntinsä.

Esiinnyimme tuomarille yksi kerrallaan ja lopuksi menimme vielä kenttää ympäri yhtä aikaa. Sain Toppenille ihan kivan käynnin, vaikka tuntuikin, että omien jalkojeni pituus ei riitä 180-senttisen, reippaasti kävelevän hevosen rinnalla.

Lopputulos olikin se, että tulin toiseksi! Sain palkinnoksi oikein hienon ruusukkeen ja suklaapatukan.

Veimme hevoset takaisin talliin ja kävimme syömässä ennen varsinaisten leirikisojen alkua. Sain tietää, että menisin leirikisat Veralla.

Kisoissa oli yhteensä kolme osiota, joista ensimmäinen oli kouluratsastus. Lähdin radalle viimeisenä, kuten toivoinkin, joten sain verrytellä pitkään. Aluksi Vera tuntui verryttelyssä vähän hankalalta ja jäykältä, mutta tehtyäni voltteja, pysähdyksiä ja siirtymisiä, Vera tuli itse asiassa todella kivaksi! Niinpä lähdin radalle huippufiiliksin.

Harmittavan usein hevonen tuntuu verryttelyssä todella kivalta, mutta radan puolella tapahtuu jokin katastrofi. Olinkin melkein hämmästynyt, kun pituushalkaisijalle kääntäessäni Vera tuntui suorastaan leijuvan allani. Se ei vastustellut, vaan teki kaiken sen, mitä pyysin. Koko radan ajan Vera tuntui erittäin hyvältä, mitä nyt laukkaohjelmassa se ei oikein jaksanut kantaa itseään. Vaikka sillä ei olekaan mitään väliä, kun kyseessä on kuitenkin noin C-tasoinen rata. Toiseen suuntaan nousi taas yllättäen väärä laukka, mikä on puolestaan isompi virhe, mutta johon Veralla on taipumusta. Täytyy kuitenkin muistaa, että kyseessä oli vain leirikisat, enkä ole hirveästi treenannut sillä.



Kouluosuuden jälkeen ratsastin maneesista kentälle, jossa oli esteosuus. Esteet olivat varsin pieniä, joten läpäisimme radan virheettömästi.

Heti esteosuuden jälkeen alkoi viimeinen osuus: tehtävärata. Tehtävät oli ripoteltu ympäriinsä: ensimmäinen oli kentällä, minkä jälkeen kävelimme tarhojen ohi, kohti laitumia. Rataan kuului kaikenlaista omenanheitosta pujotteluun. Läpäisimme tehtävät ihan hyvin, vaikka en jaksanut stressata siitä, saisinko omenan ämpäriin vai en. Nautin vain viimeisestä yhteisestä hetkestä Veran kanssa.


Leirikisojen jälkeen veimme hevoset talliin ja kokoonnuimme leirin päättäjäiskahveille. Meitä varten oli leivottu kaksi isoa ja herkullista kakkua. Niitä syödessämme meille jaettiin leirikisojen palkinnot ja me puolestamme kiitimme leirin järjestäjiä kivasta ohjelmasta, mukavista tunneista ja hyvästä ruuasta.

Viimeiseksi ennen kotiinlähtöä kävin vielä tallissa sanomassa hyvästit kaikille hevosille. Erityisesti mieleeni jäi kuitenkin Vera ja sydämeeni onkin jäänyt friisiläisen kokoinen aukko. En tiedä, tulenko enää koskaan näkemään minun hienoa, upeaa friisiläistammaani, mutta muistot eivät katoa.



10 kommenttia:

  1. Todella hyvä postaus! Tällaisia leiripostauksia on aina niin kiva lukea. Tuo Vera näyttää omaan silmään todella hienolta hevoselta, rakenteeltaankin aivan upea. Kunpa pääsisin itsekin joskus vastaavanlaisella hevosella menemään. :D
    http://riding-mylifestyle.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Vera oli kyllä hätkähdyttävän hyvännäköinen ja kaiken lisäksi vielä kauhean kiltti. Oikea unelmahevonen siis... Ennen leirille lähtöä olin aina haaveillut, että pääsisin ratsastamaan oikealla friisiläisellä, ja Vera ylitti kaikki odotukseni!

      Poista
  2. Ihana postaus! Kivasti ja kattavasti kirjoitettu, sulla tuntui olevan mahtava leiri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Fenixin leiri oli kyllä todella kiva. Aivan mahtavaa, että lähtöni leirille järjestyi Villivarsan runokilpailun kautta!

      Poista
  3. Aijan ihana postaus ja kertakaikkiaan paljon panostettu. Meidän leirillä perniössä oli friisiläinen Moppe, joka ei esteitä osannut kunnolla vaan koulu oli sen vahvuuksia. Tää on niin ihana blogi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Friisiläiset ovat yleensä enemmän koulupainotteisia ja Vera on siinä suhteessa poikkeava. Vaikka kyllä Verastakin kouluhevosta löytyisi, ainakin sen perusteella, kuinka se liikkui leirin viimeisenä päivänä.

      Poista
  4. Voisitko joskus tehdä postauksen hevosaiheisista piirustuksista, jos siis sinulta niitä löytyy ja tykkäät piirtää. Jos et halua tehdä kokonaista postausta vain piirustuksista, niin voisitko ainakin tehdä jonkun pienen loppukevennyksen johonkin ratsastuksesta kertovaan postaukseen?
    Ja onnea muuten leirin voitosta, hyvä että viihdyit siellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Erittäin mielenkiintoinen idea, joten taidanpa toteuttaa jossain vaiheessa.

      Leirin voitto oli kyllä melkein mahtavinta, mitä minulle on ikinä tapahtunut!

      Poista
  5. Onko voittajarunosi luettavissa missään? Itse kun en tilaa enää Villivarsaa mutta kiinnostaisi kovasti lukea se :)
    Ps. Aivan ihania kuvia :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, noista kuvista tuli kyllä ihan kivoja, kun oli kerrankin niin paljon aikaa kuvata noin ihanassa ympäristössä. Minäkään en tällä hetkellä tilaa Villivarsaa, joten en voi olla aivan varma, mutta käsittääkseni runoa ei ole vielä julkaistu missään. Voisin kyllä julkaista sen jossain vaiheessa täällä blogini puolella.

      Poista