lauantai 12. marraskuuta 2016

Oma hevonen

Täytyy myöntää, että minua jännitti aika paljon, kun hevoskuljetusauto kaarsi tänään tallin pihaan. Ulos asteli pieni rautias hevostamma, jota olen ajatellut ja josta olen haaveillut taukoamatta kesästä asti.

Niin siinä vaan kävi, että unelmieni hevosesta, Roxista, tuli omani. Kesällä olin aivan haltioissani siitä, että sain kerran ratsastaa näin upealla hevosella (linkki postaukseen). Muistan sanoneeni heti samana päivänä, että tämän hevosen minä haluaisin omakseni, mutta en ikipäivänä olisi uskonut, että unelmani toteutuisi. Tässä sitä nyt ollaan, onnellisena hevosenomistajana.


Roxi muutti Tuomarinkylään tänä iltana. Aluksi se oli tietysti ihmeissään uudesta paikasta, mutta kun se sai ensimmäisen heinäannoksen turpansa eteen, se alkoi syödä niin innolla, että yhtäkkiä uusi paikka ei enää jännittänytkään sitä. 

Kun olin saanut Roxin mukana tulleet tavarat paikalleen, kävin vielä taluttamassa sitä tallin ympärillä ja kentällä. Roxi vaikutti vähän jännittyneeltä, mutta se ei kuitenkaan reagoinut mihinkään sen suuremmin. Huomenna olisi tarkoitus ratsastaa Roxilla ensimmäistä kertaa sen uudessa kodissa.

Ainut, mikä tänään tuotti ongelmia, oli sopivan loimiyhdistelmän löytäminen. Roxin ulkoloimi tuli postista vasta eilen ja kivana yllätyksenä huomasimme, että sen kaulakappale ei tullut vielä tässä erässä. Varaloimi ei näytä istuvan kovin hyvin Roxin mukana tulleen sisäloimen päälle. Mutta onneksi kaulakappaleen pitäisi tulla pian postista ja voin väliaikaisesti käyttää kuivatusloimea sisäloimena.

Seuraavissa postauksissa käsittelen sitä, millainen hevonen Roxi on ja millaisia vaiheita sen ostamiseen liittyi. Kerron toki myös, miten Roxin kanssa on sujunut ensimmäisien päivien aikana. Tällä hetkellä uusi hevonen sekä koulussa jakson loppukokeet pitävät minut kuitenkin sen verran kiireisenä, että postaustahti ei tule olemaan mitenkään kovin tiheä.


Jenny & Roxi 12.11.2016 ----->

20 kommenttia:

  1. Onnea uuden hepan kanssa, hieno hevonen! Sait myös uuden lukijan :).

    T&H-Team

    VastaaPoista
  2. Upean näköinen hevonen, vaikuttava!

    VastaaPoista
  3. Voi, oon aika kauan sun elämää seuraillut täältä ruudun toiselta puolelta, ja kyllä itseäkin sykähdytti kuulla tämmöinen uutinen! Onnea ihan superisti Roxin kanssa, teillä on varmasti ihana tulevaisuus edessä päin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Olet kyllä jaksanut kommentoida aktiivisesti jo todella pitkään ja kommenttisi lämmittävät aina mieltä.

      Poista
  4. Onnea Jenny, ompa kivoja uutisia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vera! Toivottavasti myös sinä löydät keväälle kivan treenikaverin.

      Poista
  5. Tervetuloa tuomarinkylään! :) nopeasti opin tunnistamaan hevosen ulkonäön, kun heti jäin tuijottamaan tätä, että nyt näyttää tutulta 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon! Olen viihtynyt Tuomarinkylässä todella hyvin, kuten myös Roxi.

      Poista
  6. Wautsi, upea hevonen. Innolla odottelen tulevia ratsastuspostauksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Roxi kiittää! Ratsastuspostauksia on myös tulossa, mutta tuskin ihan heti, sillä minulla on koulussa aika hankalaa tällä hetkellä: joka päivä neljään ja ensi viikolla viisi koetta.

      Poista